Matkailu,  Uusi-Seelanti

Uusi-Seelanti, osa 1: kuvamuistoja ja parhaat matkavinkit pohjoissaarelle

Kirjoittelin viime vuoden lopulla Gish-kilpailun voitosta, josta palkintona nappasimme matkan Uuteen-Seelantiin koko 15 hengen Team Scrumtrulescent -joukkueellemme. No, matka on nyt vihdoin tehty ja palasimme koti-Suomeen eilen illalla — räntäsateeseenpa tietenkin, kuinkas muuten!

Alkuperäinen, noin viikon reissu “vähän” venähti kaikenlaisten säätöjen ja onnistumisten ansiosta, joten upean Uuden-Seelannin lisäksi piipahdimme myös Los Angelesissa ja Havaijilla. Blogijuttujen naputtelu sujuukin tässä kivasti (eikä niin yllättäen) palaneita olkapäitä rasvaillessa ja kahta matkalaukullista pyykkiä pestessä.

Alla muutamia kuvamuistoja näistä upeista, mielettömistä kohteista! Kirjoittelemme varmaan pidemmät jutut tuonne Fangirl Questin puolelle tulevina viikkoina, ja jos ei lontoonkieli suju, voin ilokseni kertoa harkitsevamme Fänkkäriin myös suomenkielistä osuutta. Sillä tavoin saisimme ehkä niputettua näitä blogitekemisiä vähän selkeämmäksi kokonaisuudeksi ja kuviakin näyttävämmin esille kuin täällä Iltalehdessä, jossa kuvakoko on todella rajoitettu 🙂

Joka tapauksessa… tässäpä näitä muistoja.

Uusi-Seelanti: mutakylpyjä, luolakelluntaa ja Hobbiton

Uudessa-Seelannissa eli käytännössä aivan vastakkaisella puolella maapalloa sijaitsevassa saarivaltiossa maisemia riittäisi katsottavaksi vaikka useamman kuukauden matkalle. Me kuitenkin tehosuoritimme parhaimmat palat parissa viikossa, ensin joukkueen kanssa pohjoisemmalla saarella, sitten kaksistaan Sadun kanssa eteläsaaren halki autoillen.

Voittomatka Uuteen-Seelantiin alkoi Aucklandin lentokentältä, josta köröttelimme bussilla Rotoruaan upeissa maisemissa ja auringonnousussa.
Voittomatka Uuteen-Seelantiin alkoi Aucklandin lentokentältä, josta köröttelimme bussilla Rotoruaan upeissa maisemissa ja auringonnousussa.

Waitomo Glowworm Caves eli kelluntaa kiiltomatojen valaisemissa luolastoissa

Matkamme ensimmäinen stoppi tapahtui Waitomon luolastoilla, joissa 15 hengen joukkueemme jaettiin kahteen osaan ja patistettiin märkäpuvuissa maanalaisiin luolastoihin. Jos olisin etukäteen tiennyt mitä luvassa oli, en välttämättä olisi tätä kokemusta uskaltanut lähteä kokeilemaan laisinkaan: 2-3 tuntia kahlaamista, ryömimistä ja valtavassa luolaverkostossa uimarenkaiden kanssa. Hyppimistä selkä edellä vesiputouksien reunalta pimeyteen, kellumista kiiltomatojen loisteen alla säkkipimeydessä toistemme jaloista kiinni pitäen, otsalamppujen valossa kompuroimista kapeimmista kohdista eteenpäin?

Hullun hommaa, sanoisin. Mutta myös yksi uskomattomimmista kokemuksista ikinä. Tuntui, että tämän jälkeen en enää pelkää yhtään mitään. Jos ahtaan paikan kammoineni ja tuntemattomia vesiä pelkäävänä selvisin tästä, selviän varmasti mistä tahansa.

Luolakelluntaa, maanalaisia vesiputouksia ja pelkojen voittamista Waitomon kiiltomatoluolissa.
Luolakelluntaa, maanalaisia vesiputouksia ja pelkojen voittamista Waitomon kiiltomatoluolissa.

Rotoruan haisevat mudat

Vietimme ensimmäiset neljä päivää Rotoruan kaupungissa, joka tunnetaan kuumista lähteistään ja todella pierunhajuisista mutakuopistaan. Vietimme joukkueen kanssa laatuaikaa aamiaisilla, illallisilla, pitkin kaupunkia hortoillen ja vulkaanista maaperää kummastellen. Hotellin kylpyläpuolella pääsimme kokeilemaan rikinhajuista kuumaa kylpyä, mutta tuota elämystä en välttämättä näin jälkikäteen ajateltuna jää ikävöimään. Sakea, kuvottavanhajuinen, mutaklimppejä täynnä oleva “poreallas” ei välttämättä ole ihan se suosikkijuttuni 😀

Selfie Rotoruan kuumien lähteiden puistossa. Tukkakin säikähti rikinhajua ja pölähti pitkin kasvoja.
Selfie Rotoruan kuumien lähteiden puistossa. Tukkakin säikähti rikinhajua ja pölähti pitkin kasvoja.
Kuirau-puisto Rotoruassa: kuumia lähteitä, mutaa ja rikinhajua.
Kuirau-puisto Rotoruassa: kuumia lähteitä, mutaa ja rikinhajua.

Illallinen Maori-heimon kylässä

Matkan toisena iltana Gishin väki johdatti meidät tutustumaan Maori-heimon perinteisiin ja historiaan. Vaikka ryhmäkoko oli aika suuri eikä elämys tästä syystä välttämättä kauhean intiimi, olivat esitykset ja tunnelma niin upeita, että välillä pyyhimme Sadun kanssa kyyneliä silmäkulmasta. Tamaki Maori Village on näemmä äänestetty top10 elämysten joukkoon koko maailmassa, enkä oikeastaan ihmettele: vaikka kyseessä on turisteja varten rakennettu bisnes, tarjoaa se silti unohtumattoman kokemuksen ja katsauksen erään alkuperäiskansan historiaan vertaansa vailla olevassa paketissa.

Tamaki Maorikylä: Soturit saapuvat.
Soturit saapuvat.

Lue koko juttu Maorikylästä täällä!

Osallistavaa ohjelmaa: pääsin opettelemaan Maorinaisten poi-palloilla tehtävää tanssia.
Osallistavaa ohjelmaa: pääsin opettelemaan Maorinaisten poi-palloilla tehtävää tanssia.

Jos ikinä pääset Uuteen-Seelantiin asti, harkitse ehdottomasti yhden illan omistamista tälle elämykselle. Koko illan kierros ja buffet-illallinen rokottaa lompakkoa noin 80 euron verran ($130 Uuden-Seelannin dollaria).

Hobbiton eli Hobitti-leffoista tuttu, alkuperäinen leffakylä

Hobbiton oli oikeastaan reissun isoin pettymys. Vaikka on ihan sanoinkuvaamattoman siistiä, että yleensäkään pääsimme Hobittilassa vihdoin käymään, ja vaikka itse kylä on äärettömän kaunis paikka vierailulle ja painava todiste leffaturismin merkittävyydestä muun turismin joukossa, jäi kierroksesta todella hoputettu ja rahanahne kuva. Pelkästään meidän ryhmässämme kapeita polkuja kiersi 41 ihmistä kerralla, missään ei saanut pysähtyä rauhassa kuvailemaan tai fiilistelemään ja jouduimme lopulta hieman oppaita vastaan kapinoiden pysähtymään parin hobittitalon kohdalle, jotta saimme edes sceneframing-kuvan todisteeksi kuvauspaikasta.

Meidät siis käytännössä hoputettiin ja juoksutettiin elämyksen läpi kuin lehmälauma: eteenpäin, eteenpäin, kiireesti nyt. Ottakaa kuvat nopeasti, jotta seuraavat pääsevät. Nyt on mentävä, seuraava ryhmä on jo saamassa meitä kiinni. Jopa matkamuistokaupassa katselemiset ja ostelut jäivät kesken, kun oli jo kiire juosta takaisin bussiin.

Kukkuluuruu! Bloggari Hobitinkolossa.
Kukkuluuruu! Bloggari Hobitinkolossa.

Vaan pakkohan se on myöntää: jos on Taru sormusten herrasta -kirjojen tai -leffasarjan fani, ei tätä paikkaa oikeastaan voi missatakaan. Mutta kannattaa varautua etukäteen henkisesti siihen, että kyseessä ei ole ihanan leppoisa piknik-päivä omaan tahtiin, vaan pikemminkin hoputettu museotyyppinen kierros leffan lavasteiden läpi. Jos tämän tietää ja hyväksyy ennen kierrokselle lähtöään, saa käynnistä varmasti enemmän irti.

Jatkomatka Wellingtonissa: Weta-leffapaja, upeita näkymiä ja kaupunkilomailua

Kun virallinen Gish-osuus matkasta oli suoritettu, jatkoi joukkueestamme iso osa vielä Wellingtoniin porukalla. Majoituimme hostellissa, kikatimme myöhään yöllä kerrossängyissä ja kiertelimme kaupungin nähtävyyksiä leppoisaan tahtiin. Minä ja Satu kävimme mm. tutustumassa Wetan leffapajaan, jossa on valmistettu (ja valmistetaan vieläkin jatkuvasti ja aktiivisesti) lukemattomia lavasteita, asuja, aseita, fyysisiä erikoistehosteita, hahmoja ja muuta krääsää isoihin leffoihin ja tv-sarjoihin.

Kaverikuva Weta Workshopin peikon kanssa.
Kaverikuva Weta Workshopin peikon kanssa.
Mount Victoria: upeita näkymiä ja Lord of the Rings -kuvauspaikkoja.
Mount Victoria: upeita näkymiä ja Lord of the Rings -kuvauspaikkoja.
Bloggarit Lord of the Rings -polulla Mount Victorian rinteessä.
Bloggarit Lord of the Rings -polulla Mount Victorian rinteessä.

Putangirua Pinnacles: yllättävän vaativa vaellus Taru sormusten herrasta -leffan lokaatioon

Huh, tämäpä se vasta olikin. Luulimme lähtevämme leppoisalle tunnin kävelylle Uuden-Seelannin maastoon Putangirua Pinnacles -kivimuodostelmille, mutta oikeasti vietimme noin 3,5 tuntia vaativassa, kivikkoisessa maastossa tarpoen. Mutaa, jokivarsien kivikoita, joen ylittämistä porukalla, kivisessä maastossa kiipeämistä ylämäkeen ja monta muuta kommervenkkiä myöhemmin pääsimme kuin pääsimmekin Sormusten herran alkuperäiseen kuvauspaikkaan.

Vaikka reissu oli vaativa, hikinen ja rakkoja jalkoihin raastava, oli se kuitenkin sen arvoinen. Vau, mikä suoritus! Vau, mitä maisemia!

Selfie vaelluksen helpommassa osiossa. Voiton puolella, Uuden-Seelannin mutaviivat sotamaskina poskilla!
Selfie vaelluksen helpommassa osiossa. Voiton puolella, Uuden-Seelannin mutaviivat sotamaskina poskilla!

Lauttamatka Uuden-Seelannin pohjoissaarelta eteläsaarelle

Jos suunnittelet matkaa Uuteen-Seelantiin ja pähkäilet, kannattaisiko vierailla molemmilla saarilla samalla kertaa, vastaus on kyllä. Jos mietit, kannattaisiko matka saarelta toiselle tehdä lautalla lentämisen sijaan, vastaus on jälleen kyllä. Lauttamatka on elämys jo itsessään: sekä Wellingtonin että Pictonin päässä maisemat ovat aivan superkauniit ja varsinkin kapean, sokkeloisen salmen halki tehty loppumatka matkan eteläpäässä on niin kaunis, ettemme malttaneet piileksiä lautan sisätiloissa lainkaan.

Sen sijaan seisoimme kuin Titanic-tähdet konsanaan lautan keulassa napsimassa loputtoman määrän kuvia ja selfieitä. Merituulet ja syksyinen sää tekivät ulkona hillumisesta aika viileän kokemuksen, mutta onneksi me suomalaiset olimme osanneet varautua yllättävän kylmiin olosuhteisiin useammalla kerroksella vaatteita.

Lauttamatkan hinta pelkälle matkustajalle (ilman autoa) näyttäisi olevan tällä hetkellä hieman päälle 30 euroa. Hinta vaihtelee matkustusajan ja sesonkien mukaan. Autosta lisämaksu, joitakin alennusryhmiäkin hinnoittelusta näyttäisi löytyvän.

Teimme lauttamatkan Wellingtonista Pictoniin yhteistyössä Bluebridge Ferries -laivayhtiön kanssa. 

Lauttamatka Uuden-Seelannin pohjoissaarelta eteläsaarelle? Upea!!
Lauttamatka Uuden-Seelannin pohjoissaarelta eteläsaarelle? Upea!!

Lisää Uuden-Seelannin, Los Angelesin ja Havaijin muistoja tulossa pian! Näitähän nimittäin riittää… ✨🙌🏼

error

One Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.